perjantai, 15. joulukuu 2006

Päivityksiä tulee... joskus

Todellakin, päivityksiä tulee sitten joskus. En ole kovasti jaksanut päivitellä, on tässä oikean elämän lasten ja perheen hoidossa ollut ihan tarpeeksi hommaa. Etenkin tuo meidän pienempi lapsi on sairastellut, olimme jälleen pari päivää sairaalassa.
Lisäksi sain uuden koneen, ei siinä mitään, kaikki pelitallennukset ym. siirtyivät tälle koneelle, mutta koska mies ei heti asentanut Yliopistoa siellä opiskelleet simit palautuivat kotinaapurustoonsa. Pitäisi varmaan alkaa pelata näillä naapurustoon palautuneilla simeillä mutta juuri nyt jostain syystä LC ei jaksa kiinnostaa. Voi olla että pyhistä päätöksistäni huolimatta aloitan uuden, en tiedä.
Joka tapauksessa, LC:n päivityksiä ei ole ainakaan hetkeen tulossa. Ilmoittelen kyllä sitten kun/jos niitä tulee.
Hyvää joulunodotusta, jos tänne nyt joku eksyy ;)

keskiviikko, 1. marraskuu 2006

Salla

Lupasin niin viime osaan laittaa Sallasta jotakin mutta päädyin sittenkin siihen että parempi laittaa Sallan kuulumiset ihan omaksi erilliseksi osakseen.
Joten siirrytäänpä asiaan.

244133.jpg
Tässä on Salla Ruusunen siis aikuisena ja kuvassa näkyy myös treffeilta saatu kiitoskukka. Kuva ei siis todellakaan kuuluisi ensimmäiseksi mutta tuli mieleeni että Sallasta ei ole minkäänlaista lähikuvaa. (pahoittelut osittain puuttuvasta päästä)

244135.jpg
Hmm. Ei kovin loistokkaalta näytä neidin elo. Hän räppää rahasta kadunvarressa siinä toivossa että edes joku menisi ohitse ja armeliaasti laittaisi kolikon tai setelin purkkiin. Ketään ei kuitenkaan ilmesty. Harmi, sillä raha olisi todellakin naiselle tarpeen. Hänellä kun jäi vain 1600 simoleonia, eli sen verran mitä hän yliopistolla ennen keskeyttämistään ehti "ansaita".
Ehkä Sallan olisikin pitänyt jäädä yliopistolla, nyt naisparalla on vain sänky, suihku, pieni jääkaappi ja vessanpönttö. Suihkukin nököttää keskellä pihaa (kiitos move_objects on-koodin, joka oli vahingossa jäänyt päälle) Puhelin Sallalla tietenkin myös on.
Eipä jäänyt Sallalle muuta vaihtoehtoa kuin hakea kiireellä töitä ja yrittää työn lomassa metsästää miestä.
244120.jpg
Kyllähän Salla miehenkin löysi. Salla hurmasi Pietarin pauloihinsa ja ennen kuin Pietari ehti huomatakaan hän oli jo muuttanut Sallan kanssa yhteen ja kihloissakin. Eipä Pietarilla mitään sitä vastaan perhetavoitteisena siminä ollut.
Pietari toi sen verran mukavasti rahaa, että Salla ja Pietari saivat tehtyä pienen mukavahkon asunnon itselleen.
244134.jpg
Kihlojen jälkeen on tietysti vuoro mennä naimisiin. Ja jälleen yksi Ruusunen lisää.
244127.jpg
Koskapa Sallaa tympi Pietarin shortsit ja t-paita yhdistelmä hän passitti miehen ostamaan uuden vaatekerran. Ja esitti toiveen että Pietari löytäisi hänellekin jotakin, alkoi jo ruskea huomaamattoman värinen asu tympiä.

244118.jpg
Tässä meidän uudistunut pariskuntamme syömässä. Ikävä kyllä sohvalla, sillä pöytää pari ei vielä raaskinut ostaa, he kun halusivat pitää pienen pesämunan.

244119.jpg
Salla on riemuissaan! Hääyönä pelehtiminen on tuottanut tulosta. Salla kun oli kuullut monelta kokemuksia lapsettomuudesta, hän oli aivan yllättynyt että hän tuli heti ensi yrittämällä raskaaksi.

244124.jpg
Ja jälleen kasvoi vatsa. Ihanan muhkea vatsa, joka valitettavasti hankaloitti Sallan liikkumista entisestään. Sallan olo oli varsin virtahepomainen. Mammonatavoitteinen Salla olisi myös raskausaikana mielellään ollut töissä mutta kun omaa autoa ei ollut ei töihinkään voinut mennä joten ainoa vaihtoehto oli olla kotona mammuttivatsan ja Pietarin kanssa.

244117.jpg
Pianhan se oli synnytyksen aika nyt Salla sai kokea käytännössä sen mitä oli äidiltään ja siskoltaan ja tuttaviltaan kuullut. Se oli vielä kamalampaa kuin Salla oli kuvitellut. Kohta olisi palkinto sylissä.
Salla ja Pietari saivat pojan jonka nimeksi tuli Teemu. Teemusta ei ole vielä yhtään kuvaa, laitan seuraavaan Sallasta kertovaan pätkään sitten.

Lopuksi uudistettua taloa: Tein kivan löydön Pietarin tavaraluettelosta, löytyi kalliit stereot, karaokesetti ja vaikka mitä muuta. Niillä varoilla kelpasi tehdä laajennuksia taloon. Ja tältähän talo sitten nyt näyttää.

244114.jpg
Alakerta (ja vielä isovatsainen Salla syömässä)
244115.jpg
Alakertaa lisää

244136.jpg
Yläkertaa, kuvassa lastenhuone. (kaksi sänkyä siksi että olin ihan varma että Salla synnyttää kaksoset)

244139.jpg
Lisää yläkertaa. Pietari sohvalla istuksimassa.

244137.jpg
Yläkerta ylhäältä kuvattuna

244116.jpg
Alakerta ylhäältä kuvattuna. Kohtalaisen alkeellista mutta jo askel kohti parempaa kun on sentään seinät ja katto pään päällä.

















keskiviikko, 1. marraskuu 2006

Sinin paluu lapsuudenkotiinsa

244019.jpg
Kukas se tämä on? Se selviää aivan kohta. Sini oli siis palannut yliopistolta takaisin kotiin ja toi muuttaessaan 20000 simoleonia joilla perhe sai hieman uusittua taloa. Mitään kovin suurta rahalla ei ryhdytty tekemään vaan pidettiin osa "pahanpäivänvarana". Sini tietysti tarvitsi kunnon parivuoteen sillä tottakai hän perijänä tahtoi päästä jonkun kanssa naimisiin. Sini alkoikin sulhasjahdin mutta kun ketään sopivaa ei tuntunut löytyvän hän alkoi lämmitellä suhdettaan vanhaan salaseuratuttuunsa, Terhoon. (sukunimi on unohtunut) Pian Terho olikin jo myytyä miestä ja Sini ja Terho menivät kaikessa hiljaisuudessa kihloihin ja heti perään naimisiin.(Oli muuten pakko laittaa tuo roskapönttö aitaukseen koska Toini Marttala oli hyvin käärmeissään Sinille
ja kävi kaatamassa öisin roskapöntön. Piha vilisi torakoista ja perhe sairasteli. Kyllästyin siihen. Nyt on roskapönttö saanut olla rauhassa, nyt Toini sitten vie lehden)
244020.jpg
Ja näinhän siinä sitten kävi. Jos joku ei kuvasta tajunnut, Sini on siis raskaana. Nyt oli massunkasvattelun ja lepäämisen aika. Mikä oli hyvä, sillä kuten hänen omalla äidillään, myös Sinillä oli jatkuvasti nälkä ja pissahätä. Lisäksi Siniä väsytti mutta onneksi hän sai levätä mahdollisimman paljon kun muut huolehtivat Raksun hyvinvoinnista ja kodin siisteydestä.

244021.jpg
Pianhan se raskausaika oli ohi ja synnytyksen aika. Kurjaa, Siniparka joutui synnyttämään aivan yksin. Sofia ja Terho nukkuivat, Nuutti taisi olla töissä. Sini vaikeroi ja huusi mutta kukaan ei herännyt Sinin huutoihin.
243980.jpg
Se on tyttö! Sinisilmäinen ja ilmeisesti ruskeahiuksinen tyttö sai nimekseen Katja. Sini ei kuvassa kovin onnelliselta kuvassa näytä mutta kyllä hän oli. Kuva vain on otettu aivan juuri Katjan synnyttyä joten Sini taitaa olla aika väsyksissä synnytyksestä ei jaksa edes toista silmäänsä pitää auki.

243988.jpg
Mihinkäs Sini on suuntaamassa? Uskotteko jos sanon, että Stadiin miehiä kalastelemaan. Terho ei ollutkaan uskollinen Sinille, vaan petti Siniä, Sinin silmien alla. Petollinen ukko sai heti ottaa jalat alleen, Sini kun ei aikonut moista flirttaajaa enää silmissään katsella. Paha yhdistelmä, sinkkunainen ja vauvakuume. Sofia ja Nuutti olivat onnellisia, sillä he eivät tulleet Terhon kanssa ollenkaan toimeen. Kerran Sofia ja Terho olivat rajussa tappelussakin. Loppujen lopuksi ehkä kaikille on parempi näin.

244008.jpg
Nuutti viettää syntymäpäiväänsä. Edessä vanhuusvuodet.

244011.jpg
Ja kasvu tietysti onnistui koska Nuutin tavoitepisteet olivat kultatasolla. Eli Nuutin vanhuus tulisi olemaan kohtalaisen pitkä (huoh)
244081.jpg
Nuuttiparka. Vanhuus ei todellakana ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Ikääntyminen toi tullessaan pidätysongelmat ja niinpä vanhus pissasi pöntön viereen lattialla vaikka kuinka yrittikin pidättää ehtiäkseen pöntöllä. No, ainakin suihku (joka on aina rikki) on lähellä.

243999.jpg
Perheessä vietettiin jälleen syntymäpäivää, tällä kertaa oli Katjan vuoro kasvaa. Hän jätti vauvavaiheen taakseen
ja kasvoi suloiseksi taaperotytöksi. Nenä vähän alkoi epäilyttää mutta katsotaanpa. 

244001.jpg 
Jälleen kasvun aika! Tällä kertaa edessä lapsuus. Katja oppi puhumaan, potalle ja kävelemään ennen kasvamistaan. Sekä sai tarpeeksi huomiota joten tyttö kasvoi tavoitteet kultatasolla.

244002.jpg
Katja-lapsonen. Tuo nenä vähän epäilyttää mutta katsotaan ensin miltä neiti näyttää teininä.



244016.jpg

Sini oli iskenyt silmänsä Amatius Simolaan (ainoa vähänkään siedettävän näköinen mies-sim) ja oli jo kerran ehdottanut yhteenmuuttoa mutta Amatius ei ollut suostunut. Sini ei niin vain lannistunutkaan vaan tyttö päätti yrittää uudelleen. Ja tällä kertaa Amatius muutti taloon ja toi 13 000 simoleonia taloon. Tulivatkin tarpeeseen! (taustalla uudistamani talo, vanha ei ollut toimiva ja niinpä sitten siirtelin tavarat tontin nurkkaan, vedin seinät sileäksi ja rakensin samalle tontille uuden talon. Sisustus on toteutettu pääosin vanhoilla tutuilla tavaroilla)

243995.jpg
Katjan koulumenestys oli loistava, tässä tyttö loistaa kympin todistus kädessään. Eikä ihme että tyttö sai kympin todistuksen, hän teki läksyjä vaikka keskellä yötä, joskus jopa pihalla jos läksykirja oli sattunut sinne jäämään.


244004.jpg
Sinin ja Amatiuksen mielessä loisti jotakin muutakin kuin kympin todistukset. Nimittäin sormukset.
Seuraavana päivänä toisiinsa umpirakastunut pari kihlautui, romanttisesti postilaatikon vieressä...

243983.jpg
Heti kihlautumisen jälkeen järjestettiin hääjuhlat että Sini ja Amatius saavat toisensa ennen kuin Sinille palautuu mieleen Terhon teko.

244005.jpg
Vieraita juhliin ei tullut montaa. Oma perhe tietysti oli mukana. Sallakin kutsuttiin paikalle. Hän vain näyttää jokseenkin pitkästyneeltä. Lastenhoitaja Karin Kassila oli talossa hääseremonian alkaessa koska Nuutti oli töissä. Karen vain ehti vihkipaikalle vähän toisia myöhemmin ja etsii vielä istumapaikkaa itselleen.

243981.jpg
Vihkimisen jälkeen oli tietenkin hääkakun leikkaamisen vuoro. Amatius näytti ennen kakun leikkaamista hyvin vihaiselta, en tiedä miksi. Olisiko tuore aviomies kenties halunnut päästä varhaista hääyötä viettämään Sinin kanssa?

244012.jpg
Juhlista tuli tietysti loistava arvio ja tässä Sini ja Amateus ovat juoksemassa limusiinin. Voisivat olla kyllä vähän varovaisempia.

244014.jpg
Pariskunta pääsi kuitenkin onnellisesti limusiiniin sisälle ja lähtivät pariksi tunniksi häämatkalle.

243984.jpg
Koskapa häämatka virkisti Siniä ja Amateusta niin ettei kumpaakaan nukuttanut he päättivät viettää häyötään muulla tavalla. Eli pelehtimällä tietenkin.

244095.jpg
Mitä kummaa? Juuri hääyötä vietetty ja Sini on raskaana? Niin... Sini ja Amateus olivat niin malttamattomia että pelehtivät jo ennen kuin olivat edes kihloissa. Nyt he kuitenkin ovat naimisissa ja vauva tulossa.

244026.jpg
Sini on hämmästynyt. Pitäisihän Sinin jo toiskertalaisena tietää mitä raskauden missäkin vaiheessa tapahtuu. Aina se kuitenkin taitaa olla yhtä ihmeellistä.
244025.jpg
Sofia oli antanut itsensä lihoa ja nyt oli sitten tiukan kuntokuurin aika. Raksu katselee Sofian touhuja aivan ihmeissään, eipä ole tainnut kissaparka ennen moista riehumista nähdä. Sofia treenasi, punnersi, puhisi ja puhkui ja sai melkein jo kuntopisteen täyteen kun päätti että on suihkun aika.

244029.jpg
Treenaus onneksi tuotti tulosta ja Sofia sai hoikan vartensa takaisin. Raksu on vieläkin aivan ihmeissään vanhuksen touhuista.

Tässä oli tämä osa, pahoittelen edelleen kuvien puutetta ja kerronnan sekavuutta. Eiköhän se tästä parane vielä, toivotaan =)





















maanantai, 30. lokakuu 2006

Opiskelua ja kasvamista

On tämä sitten kumma. Olimme viikonlopun poissa kotoa, tulimme vasta tänään kotiin ja koko ajan mietin tätä blogia että tarvii saada jatkoa tähän äkkiä kyhättyä etten unohda mitä on tapahtunut. Aika... säälittävää.
Lisäksi olisi ihan kamalasti haluttanut pelata lemmikeillä mutta kun pikkuveljeni ei omista kyseistä lisäriä ainakaan vielä.Täytynee seuraavan kerran raahata omat pelit mukana.  No, mutta se siitä ja jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin.
241435.jpg
Viimeksi siis jäimme viettämään Sinin syntymäpäiviä.
Kasvettuaan teiniksi Sini teki päätöksen ja lähti melkein samantien kohti yliopistoa ja elämää nuorena aikuisena. Salla jäi siis talon ainoaksi lapseksi kun taas Sinillä oli edessään vaikka mitä uutta ja jännittävää.

241456.jpg
Tässä Sini on nuorena aikuisena Yliopistolla. Sini majoittautui tietenkin ensiksi asuntolaan sillä eihän hänellä ollut rahaa omaa asuntoa vuokrata. Ja olihan se helppoa asuntolassa asua kun ruoan sai valmiina eteen eikä siis tarvinnut aikaa, eikä rahaa uhrata kokkaamiseen. Ja oma huonekin oli, ja kaikki tarvittava opiskelua varten saatavilla.Uusiin vaatteisiin ei paljoa ollut varaa, mutta tuo asu oli ihan siedettävä ainakin aluksi.
Sinillä kuitenkin oli toive. Hän halusi kiihkeästi liittyä osakuntaan ja mahdollisesti muuttaa vielä osakuntatalon asukkaaksi.
(Ja en ymmärrä mihin kuvia on katoillut, mielestäni otin niitä aika tavalla kun Sini oli yliopistossa)

241469.jpg
Sini oli yhtä ahkera opiskelija kuin oli ollut koko lapsuutensakin. Hän jumppasi, luki, maalasi, kirjoitti esseitä ja teki lopputyötään päästääkseen huippuoppilaiden listalle. Silti tällä tytöllä oli aikaa myös muuhun. Sini yritti saada tarpeeksi hyvät välit Peroksidilan tyttöihin voidakseen liittyä osakunnan jäseneksi. Sini unelmoi myös omasta rauhasta omassa kämpässä ja keräsi siihen rahaa. Sen verran Sini raaski rahoistaan tuhlata, että palkkasi siivoojan. Asuntolassa kun asui niin monta possua, ettei Sinin aika olisi riittänyt jälkien siivoamiseen.
241470.jpg
Aivan oikein! Sini on saanut viimeinkin kerättyä riittävästi rahaa voidakseen vuokrata oman asunnon. Sini nauttikin valtavasti oman asunnon ihanasta rauhasta. Ainoa miinus oli se että ruoka oli tehtävä nyt itse mutta ei sekään Siniä kovasti harmittanut. Eipä tarvinnut siivoilla muiden sottapossujen jälkiä enää.
241467.jpg
Illalla Sini sai kokea jotain kummaa. Hänet tultiin laittamaan käsirautoihin. Eihän tyttöparka ollut edes tehnyt mitään. Vai oliko?

241471.jpg
Olihan hän. Hän oli ystävystynyt kolmen salaseuralaisen kanssa, joten hänetkin otettiin salaseuran jäseneksi. Sini sai hienon puvunkin (josta ihan takuulla pitäisi olla kuva vaan ei ole), sen mustan mihin kuuluu violetit housut ja laamarintamerkki.
Eikä siinä vielä kaikki.

241466.jpg
Sini sai kuin saikin luotua näihin tyttöihin niin hyvät välit että hänet hyväksyttiin osakunnan jäseneksi ja hetken miettimisen jälkeen Sini muutti myös osakuntataloon. Olihan siinä omat etunsa. Jos olkoon että neljä naispuoleista simiä on talossa mielestäni vähän liikaa. Mutta tytöillä oli toisistaan ainakin seuraa.
Tässä välissä myös Sinin pikkusisko, Salla oli kasvanut teiniksi ja lähtipä hänkin samantien kohti yliopistoa ja alkoi luoda suhteita Peroksidilan alkuperäisasukkaisiin, Siniinhän Sallalla oli jo aika hyvät välit.
Sallakin hyväksyttiin osakuntaan ja tyttö muutti myös osakunnan taloon.
Asta kyllästyi ensimmäisenä asumaan uusien tyttöjen kanssa ja päätti vaihtaa maisemaa. Toisena yliopistovuonnaan myös Salla päätti ettei yliopistossa elo ollut ihan sitä mitä hän oli kuvitellut ja jätti opiskelut kesken. Niinpä hän pakkasi laukkunsa ja palasi takaisin Nokialle aikuiseksi kasvaneena.
Toisin oli Sinin laita, Sini viihtyi vallan hyvin yliopistolla.


Tässäkin välissä kuuluisi olla kuva vaan ei ole.Olen pahoillani.
Kuitenkin, pidemmän päällä Siniä alkoi kovasti kyllästyttää tyttöjen kanssa elely ja hän päätti muuttaa osakuntatalosta pois. Hän vuokrasi pienen, kahden huoneen asunnon itselleen ja pienen pähkäilyn jälkeen perusti itse oman osakunnan. Osakunnan ensimmäiseksi jäseneksi Sini otti Toini Marttalan johon hän oli luonut hyvät suhteet jo ensimmäisessä asuntolassa ja salaseuran talolla ollessaan. Jotenkin sattui niin, että Sini sai Toinilta myös ensisuudelmansa. Mitään sen kummempaa tyttöjen välillä ei kuitenkaan tapahtunut, paitsi että onnettomat rakastuivat palavasti toisiinsa. Ei kuulunut suunnitelmiini se ollenkaan. Tytöt kuitenkin jatkoivat rauhallista kahdeneloaan osakuntatalossa eivätkä tehneet mitään kovin erikoista. Tarkoitan siis etteivät kihlautuneet tai alkaneet seurustella vaan olivat enimmäkseen kuin kämppikset.. Kunnes Sini teki jotain vallan kummallista. Hän meni umpirakastuneen Toinin nähden flirttaamaan täysin tuntemattomalle pojalle. Toini suuttui aivan silmittömästi sekä Sinille että sille pojalle. Se oli Toinin puolelta sen rakkauden loppu, Sinin tunteet kylläkin säilyivät aika hyvin ennallaan.Aika kova palautus Toinille maanpinnalle mutta hyvin tyttö siitä toipui. 

Sini sai muutoistaan ja Toinin pettämisestä huolimatta yliopiston läpi ja koitti sekin päivä kun tyttö valmistui. Parhain mahdollisin arvosanoin! Sini ei halunnut pitää minkäänlaisia juhlia vaan halusi palata äkkiä Nokialle auttamaan hieman varatonta perhettään.
241472.jpg
Taustalla siis osakuntatalo, ja juuri aikuiseksi hurahtanut Sini. Huomatkaa hiusten muuttunut väri. Mielestäni musta sopii Sinille paremmin kuin punainen ja siksi tyttö (anteeksi, nyt jo nainen) vaihtoi hiustensa värin punaisesta mustaksi.
Sini siis palasi takaisin kotinaapurustoonsa, ja ajattelin seuraavassa osassa vähän kertoa mitä siellä tapahtuu. Kurkistamme myös mitä yliopistonsa keskeyttäneelle Sallalle kuuluu. 

Olen todella pahoillani että kerronta taitaa olla aika töksähtelevää ja nopeatempoista kun niitä kuvia on niin mystisesti kadonnut. Jos ne vain löytyy, lisäilen ne myöhemmin tarinaan.
















torstai, 26. lokakuu 2006

Perheenlisäystä

234549.jpg
Seuraavana päivänä, Sofian tullessa töistä Sofia sai jo suloisen vauvamasun alun. Sofia sai nyt jäädä äitiyslomalle vatsaansa kasvattelemaan, sen sijaan Nuutti koitti epätoivoisesti etsiä työtä. Hän kun erosi vanhasta työstään päästäkseen haaveilemalleen rikollisuus-uralle. Onneksi Sofia sai raskausaikanaankin palkkaa, muuten tämän perheen olisi käynyt hyvinhyvin kehnosti.

234552.jpg
Seuraavana päivänä, kesken lihavoileivän syönnin Sofian vatsa kasvoi jälleen, ja rouva mennä taapersi entistä enemmän ankan lailla. Sofia oli aina väsynyt, aina nälkäinen, aina häntä pissatti ja hänellä oli myös hyvin tylsää kun aikaa ei jäänyt  nukkumisen, syömisen ja vessassa juoksemisen lisäksi mihinkään muuhun. Aloin jo toivoa että seuraava päivä ja synnytys koittaisi pian.
234555.jpg
En tajunnut ottaa vauvasta kuvaa mutta seuraavana päivänä Sofia synnytti perheeseen esikoistytön, Sinin. Myös lastenhoitaja palkattiin samantien hätiin sillä perheessä oli nyt kaksi työssäkäyvää aikuista. Myös perheen kissa, Raksu kävi töissä nuuskijana. Loin perheeseen myös toisen kissan Ihqun (joo, tiedän, kävi vaan niin hyvin Raksun kanssa yhteen) siinä toivossa että kissat tutustuisivat toisiinsa tarpeeksi hyvin tehdäkseen pentuja. Aika kului nopeasti, ja jo pian oli Sinin ensimmäisen syntymäpäivän vuoro (eikä taaskaan kuvaa). Taaperolle Sofia ja Nuutti opettivat tarvittavia taitoja, ja Sini oppikin potalle, kävelemään ja puhumaan ennen seuraava syntymäpäiväänsä. Kuvassa Sini on jo kasvamassa lapseksi, edessä siis aivan uusi maailma lapsena, ja koululaisena. Vain lastenhoitaja oli Nuutin lisäksi tätä iloista päivää todistamassa, Sofia oli nukkumassa. Hän oli taas raskaana, ja aina väsynyt.
234561.jpg
Aika kului nopeasti Sinin ja Nuutin huolehtiessa talon kunnosta, ja Sofia sai huolehtia tarpeistaan jotka olivat jatkuvasti punaisella. Onneksi sim-maailmassa raskaudet kestävät vain hyvin vähän aikaa ja pian oli Sofian synnytyksen aika. Synnytys käynnistyikin kesken Sinin huoneessa oleskelun.
Ja, koska minä en taaskaan muistanut ottaa kuvaa, kerron että perheeseen syntyi toinen tyttö, Salla. En edes ajatellut kamalasti noita nimiä, mitkä tytöille annoin vaan ne olivat ensimmäiset nimet mitkä mieleeni juolahti.
234577.jpg

Pian oli jo Sallankin aika kasvaa taaperoksi. Salla oppi myös kaikki tarvittavat taidot, potalla käynnin, puhumisen ja kävelemisen ennen seuraavaa syntymäpäiväänsä. Tässä vaiheessa perheen pinna, ja rahatilanne alkoi olla niin tiukoilla, että surullisena soitin lemmikkien adoptiopalveluun ja pyysin heitä hakemaan kissat pois. Perheellä ei yksinkertaisesti ollut varaa pitää kissoja enää. Ajattelin että parempi perheen itse antaa kissat adoptioon kuin että eläinsuojeluvalvoja tulee hakemaan kissat pois huonon hoidon takia. 

234580.jpg
Tässä on jo Sallankin aika kasvaa lapseksi, ja tällä kertaa perheellä oli varaa ostaa täytekakku Sallan syntymäpäivän kunniaksi. Taustalla Sini, ja sängyssä Sofia. Tällä kertaa Sofia ei ole raskaana, vaan yksinkertaisesti väsynyt Sallan hoidosta ja yöherätyksistä. Onneksi ne nyt ovat ohi! En muistanut ottaa Sallasta kuvaa heti kasvamisen jälkeen mutta sisarukset ovat kuin kaksi marjaa. Molemmilla on samanlaiset ruskeat hiukset, yhtä ruskea iho ja ruskeat silmät.
Toivottavasti Salla on myös yhtä ahkera koululainen kuin Sini, joka on tuonut jo kympin todistuksia kotiin.

234583.jpg
Sinin huone joutui pienen sisustelun kohteeksi, ja sen jälkeen tytöillä oli kerrossänky ja yhteinen huone.Onneksi kumpikaan tyttö ei tykännyt järjestelystä huonoa. Ja pianhan Sinin oli aika kasvaa teiniksi ja 
mahdollisesti jatkaa opintojaan yliopistossa.

234587.jpg
Tässä Sini syntymäpäivänään. Taustalla tepasteleva tyttö on Sinin pikkusisko, Salla. Sofia on tainnut juuri nousta vuoteesta ja Nuutti on maalaamassa ja perheellä lisäsimoleoneja tienaamassa. Sinistä kasvoi kaunis teinityttö, joka sai tavoitteeksi Suosion, elämäntoiveena hanki 20 lemmikkiystävää. Ei sitten mitään hankalampaa voinut keksiä? Sinillä muuten on sittenkin äitinsä punaiset hiukset vaikka luulin että ruskeat hiukset ovat peräisin Nuutilta. 
Eivätpä olekaan.